Toimintakertomukset ja -suunnitelmat

TOIMINTA-AJATUS

Miksi LLY on olemassa?

LLY on BirdLife Suomen jäsenyhdistys, ja toimii myös sen tavoitteiden saavuttamiseksi niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla.

Keskeinen syy Lapin Lintutieteellisen yhdistyksen olemassaololle on halu edistää Lapin linnuston hyvinvointia ja suojelua sekä tukea lintuharrastusta.

LLY puolustaa monimuotoisuutta. Niin luonnon kuin harrastuksenkin osalta.

Monimuotoisuuden säilyttäminen on äärimmäisen tärkeää koko alkuperäisen luontomme olemassaolon turvaamiseksi.

Monimuotoinen lintuharrastus on paras tapa niin suojelutyössä tarvittavan tiedon keräämiseksi kuin myös sen jakamiseksi.

 

Mitä haluamme saada aikaan?

Haluamme Lapin linnuston ja luonnon yleensäkin säilyvän mahdollisimman monimuotoisena. Siksi haluamme tarjota ihmisille erilaisia tapoja olla mukana lintuharrastuksessa. Samalla huolehdimme siitä, että harrastus on kestävällä eettisellä pohjalla sekä ihmisten että luonnon kannalta.

Lintuharrastus on hauskaa ja tarjoaa elämyksiä niin yksin kuin yhdessäkin tehden. Ja luonnon suojeleminen tarkoittaa myös sitä, että luonnosta ja linnuista nauttiminen on mahdollista myös jälkipolvillemme!

Mitä laajemman harrastajajoukon yhdistys tavoittaa, sitä paremmin myös tieto alueemme linnustosta voidaan saavuttaa, tallentaa ja jakaa.

 

Yhdistyksen keskeiset tavoitteet

  • osallistuminen linnuston suojelutyöhön asiantuntijana
  • tiedon kerääminen kattavasti Lapin linnuston tilanteesta
  • harrastajien toiminnan aktivointi, koordinointi ja auttaminen

 

Toimintasuunnitelma 2023

 

Suojelutyö

Yhdistyksen toiminnan kehittämisen tärkeänä painopistealueena on suojelutyön toimintatapojen rakentaminen. Perustetaan suojelutyöryhmä. Pyritään saamaan aikaan käytännöt ainakin seuraaviin asioihin:

  • lausunnot, yhteistyö viranomaisten kanssa, yhteistyö suojelujärjestöjen kanssa, maankäytön suunnittelun seuraaminen
    • kuntien ilmoitustaulujen seuraaminen
    • luonnonsuojelupiirin lausuntojen seuraaminen
    • lausuntojen kirjoittaminen, ehkä yhteistyössä luonnonsuojelupiirin kanssa
    • vastuuhenkilöitten hakeminen kunnittain

Toimintatapojen rakentamiseksi:

  • luodaan yhteistyömalli luonnonsuojelupiirin kanssa (suojelutyöryhmä/hallitus)
  • organisoidaan kuntien ilmoitustaulujen seuraaminen (hallitus -> alueelliset yhteyshenkilöt)
  • käynnistetään lausuntojen kirjoittaminen (hallitus, suojelutyöryhmä)
  • yhteistyö ympäristöselvitysten tekijöiden kanssa (konsulttifirmat)

Rakennetaan myös toimintatavat suojeluun liittyvän tiedon jakamiseen sekä muutosten tiedottamiseen. Tehtävää varten nimetään tiedottaja tai tiedotustiimi.

  • omat verkkosivut ja sosiaalinen media, luonnonsuojelupiirin ”tiedotteet”
  • muut tiedotusvälineet

 

Tietojen keruu ja julkaisu

Tietojen keruu harrastustoiminnan kautta on edelleen tärkeä osa yhdistyksen toimintaa. Havaintojen keruun keskeinen järjestelmä on edelleen Tiira-tietojärjestelmä. Jäsenistöä ja harrastajia kannustetaan tallennusten tekemiseen kaikista havainnoista.

Tietojen julkaisuun käytetään kaikkia yhdistyksen käytettävissä olevia tiedotusvälineitä (Kokko-lehti, verkkosivut, sosiaalinen media, muut tiedotusvälineet, tapahtumat).

Yhdistys kannustaa harrastajia myös osallistumaan erilaisten laskentojen (talvilintulaskennat, vesilintulaskennat jne.) kautta tiedon keräämiseen. Kannustetaan harrastajia myös ATLAS- ja MAALI-kartoituksiin.

Erityinen tiedonkeruupanostus tehdään vuoden lajien osalta. LLY:n vuoden lajin tai lajit määrittelee hallitus. Vuoden lajeista tehdään tiedotteita. Havainnot kerätään Tiiraan, erityisen kiinnostavia ovat pesintähavainnot. Aikaa havaintojen keruulle on koko vuosi 2023. Vuoden laji -projekteille nimetään vastuuhenkilö.

Vastaavasti huomioidaan myös BirdLife Suomen lintu niinä vuosina, kun sellainen on nimetty.

Yhdistys organisoi Rengastustoimiston järjestämän rengastustentin ja kannustaa harrastajia rengastustoimintaan.

Syysmuuton seurantaan kannustetaan valitsemalla vuosittain projektilajeja. 2023 erityisseurannassa olevat lajit päättää hallitus.

Harvinaisuushavaintojen tarkistus tehdään ARK-toiminnan kautta (alueellinen rariteettikomitea).

Aktiivista tiedottamista tehdään kaikesta yhdistyksen toiminnasta. Julkaistaan ainakin laskentayhteenvetoja, linkkejä eri yhdistysten julkaisuihin, yhteenvetoja kevätmuutosta ja syysmuutosta.

Tiedon jakaminen tehdään ainakin seuraavilla välineillä: Kokko-lehti, verkkosivut, sosiaalinen media, sähköpostilista, tapahtumat.

Erityisesti tiedotettavia tapahtumia ovat ainakin: muutonseuranta, lintuillat, linturetket (haetaan täsmäkohteita), BirdLifen tapahtumat.

 

Yhdistystoiminta

Yhdistystoimintaa kehitetään usealla tavalla.

  • Yhdistystoiminnan tapahtumat: hallituksen kokoukset kuukausittain, yhdistyksen kokoukset sääntöjen mukaisissa aikatauluissa
  • Nuorisotoiminta: nuorisojaoston toiminnan aktivointi
  • Vanhojen havaintojen tallennusta Tiiraan jatketaan, mikäli niitä löytyy (oletettavasti lähinnä yksityisistä arkistoista)
  • Varainkeruu: haetaan mahdollisuuksia varainkeruuseen monipuolisesti
  • Tuetaan paikallisia lintujen suojeluun tai harrastukseen liittyviä hankkeita resurssien puitteissa
  • Sidosryhmätoiminta: luodaan toimintatavat eri yhdistysten ja muiden sidosryhmien suuntaan
  • Käytetään etäyhteystekniikkaa yhdistyksen tilaisuuksissa
  • Juhlistetaan yhdistyksen 50 vuotista historiaa

 


Toimintasuunnitelma 2023 pdf-tiedostona

Talousarvio 2023 pdf-tiedostona


Toimintasuunnitelma 2022 pdf-tiedostona

Talousarvio 2022 pdf-tiedostona


Toimintakertomus 2021 pdf-tiedostona

Toimintakertomus 2020 pdf-tiedostona

Toimintakertomus 2019 pdf-tiedostona

Toimintakertomus 2018 pdf-tiedostona

Toimintakertomus 2017 pdf-tiedostona

Toimintakertomus 2016 pdf-tiedostona

Toimintakertomus 2015 pdf-tiedostona

Tornien taiston joukkue Niskanperän tornilla Rovaniemellä.

Tornien taiston joukkue Niskanperän tornilla Rovaniemellä.