Kesäiset säät ovat hellineet koko Suomea, ja kesän sanansaattajina pidetyt pääskyt ovat saapuneet Enontekiölle ja Utsjoelle asti.
Joitakin myöhäiskevään tulijoita vielä kaivataan, ja jo saapuneiden joukot vahvistuvat vielä viikkokausia. Olen muutamana edelliskesänä huomannut kotipihamme rengastuspyyntien perusteella, että mm. kirjosieppoja tulee lisää kesäkuun puolivälin tienoille asti.
Myös käki on ehtinyt Suomen päälaelle asti, vaikka Lapissa on yhä runsaasti lunta. Lumiset maastot ovat pakottaneet monet linnut pihapiireihin ja maanteiden varsiin, joissa on saatu ihastella tavallisuudesta poikkeavia lajeja.
Petolinnuista etenkin sinisuohaukkoja ja suopöllöjä on nähty yleisesti ihmisten ilmoilla. Pientä karvakansaa on ilmeisesti runsain määrin niiden ravinnoksi.
Viime viikko toi Meri-Lappiin kahdeksan uutta kevätmuuttajaa ja muualle Lappiin kymmenen. Vain kaksi näistä oli yhteisiä: vesipääsky ja harmaasieppo. Jälkimmäinen tavattiin 20.5. Enontekiöllä asti ja Keminmaassa neljä päivää myöhemmin, jolloin ensimmäiset vesipääskyt kirjattiin Simossa ja Kittilässä.
Vain Meri-Lapista löytyivät mehiläishaukka ja merikihu (21.5.), haahka (22.5.) sekä sirittäjä (23.5.), pelkästään Lapin lintutieteellisen yhdistyksen alueelta taas pikkusirkku (22.5.), jänkäsirriäinen (23.5.) ja lampiviklo (24.5.).
Osa uusista lajeista oli havaittu jommallakummalla alueella jo aikaisemmin. Esimerkiksi varhaisin räyskä todettiin Meri-Lapissa saapuneeksi jo 6.5., Ylitorniolla vasta 24.5. Vastaavasti alli muutti Utsjoella pohjoiseen 8.5., mutta löytyi Kemistä 23.5.
Viikon lintu
Tukkakoskelo
Tukkakoskelokoiras on lähisukulaistaan isokoskeloa tummempi ja kirjavampi. Kummankin sukupuolen nokka on isokoskeloon nähden hennompi ja aavistuksen ylöspäin käyrä.
Esiintyy pesivänä ympäri pohjoisen pallonpuoliskon, pääasiassa havumetsävyöhykkeellä, mutta jonkin verran myös tundralla. Meillä koko maassa.
Tukkakoskelo on sisämaassa karujen, kirkasvetisten järvien lintu, Pohjois-Suomessa myös jokien. Pesii rannikkoalueilla reheviä ruohostorantoja lukuun ottamatta.
Pesä on yleensä lähellä rantaa ja päältä hyvässä suojassa esimerkiksi mattomaisen katajan, kivipaaden, rantavajan tms. alla. Munia tavallisesti 7-12 kpl.
Ravintona pääasiassa kalat.
Laji on taantunut viime vuosikymmeniä. Pesiviä pareja nyt 25 000-35 000. Vuoden 2019 uhanalaistarkastelussa laji luokiteltiin silmälläpidettäväksi.
Suomalaisten rengaslöytöjen perusteella (Suomen rengastusatlas I) talvehtii laajalla alueella Atlantin rannikolta Mustallemerelle.
Viime vuosien tuloaikoja (Xenus):
2016: 16.4.
2017: 22.4.
2018: 29.4.
2019: 28.4.